torstai 16. toukokuuta 2013

Retkiraportointia

Sillon kun kämppikseni pakottamana (hei Minna!) tein tunnukset bloggeriin, ajattelin et "pääh, ei mulla kuitenkaan oo ikinä mitään kirjotettavaa". Ja kuinkas ollankaan, nytkin on neljä retkikertomusta rästissä!
 Koska ekan retket kuvat ovat hukassa ja se oli muutenkin sellanen ihan tavallinen Ruissalo-reissu, unohdetaan se.

Retki 1.
Pyöräilyretki Kaarinaan Ryövärinluolaa katsomaan oli ollut jo pitkään aikomuksena. Oltiin suunniteltu reissun toteuttamista helatorstaina. koko päiväksi oli kuitenkin luvattu ukkosta, joten ulkoilusuunnitelmat oli jo vaihtunu leffapäiväksi. Torstaiaamun sää ei kuitenkaan yhtään vakuuttanut mua tulevasta ukkosesta, ja hups vain, forecan sääennuste olikin muuttunut yön aikana "mahdollisesti vähäiseksi sateeksi".

"Jani, ei tänään ukkostakaan.."
"Aa.. No mennäänkö sitten?"

Sit vaan pekonit ja kananmunat naamaan ja satulaan! Mahdollisesti vähäinen sade alkoi juuri kun päästiin perille ja loppui kun oltiin katoksen alla selvitetty luolan tarkat koordinaatit.
 Ajattelin, että Luolavuoren luolan jälkeen kaikki muut Turun alueen luolat on ihan tylsiä. Olin väärässä! Suuremman kokonsa lisäksi Ryövärinluola oli myös viihtyisämpi kasvillisuuden ja siistimmän/kauniimman ympäristön ansiosta.


Suklaatauko Kirjalansalmen sillalla








Geokätköä ei löytynyt, vaikka kuinka etittiin! (Okei, Jani etti ja mä söin eväitä)

Retki 2.

Viikonloppua vietettiin pääkaupunkiseudulla, ja lauantaina käytiin Laajalahdessa katselemassa lintuja. Mä unohdin objektiivini Turkuun, joten keskityin mönkiäisten ja muiden lähiulottuvuudella olevien asioiden kuvaamiseen :)





Retki 3.

Tänään tultiin takaisin kolmen päivän Kurjenrahkan retkeltä. Reitti oli Töykkälä-Vajosuo-Lakjärvi-Töykkälä. Näin aikaisin keväällä ja arkena (oi, opiskelijaelämä) liikkeellä ei ollut juurikaan muita retkeilijöitä: kaks ekaa päivää saatiin samoilla ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Yöllä oli vielä aika kylmä, ja hyvät yöunet tais olla suoraan verrattavissa makuupussin paksuuteen. Noin 10 kilometrin kävelyt päivittäin meni oikein leppoisasti :)
Maria merkkaa karttaan Rettu-laavua, jota ei jostain syystä näy kartalla


Yritettiin thedä s'moreja, muttei ihan hallittu tekniikkaa! Hyvältä maistui kuitenkin :)

Välillä bongailtiin lintuja :)


Tosi hienon värinen kyy

Syksyllä Kurjenrahkasta poimitut suppilovahverot päätyi retkieväänä takaisin kotikonnuilleen (kuva sisältää ainejärjestön piilomainontaa)



Maailman (epä)onnistunein ryhmäfoto? :D
Mulla on hurjia vaikeuksia saada kuvia aseteltua tänne blogiin! Onkohan siihen olemassa jokin juju, jota en ole tajunnut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti